MHG Systems Oy: lehdistötiedote 1.2.2010

Veraventure sijoitti MHG Systemsiin

Veraventure Oy ja joukko bisnesenkeleitä ovat tehneet sijoituksen bionenergia-alan toiminnanohjausjärjestelmiä tuottavaan MHG Systems Oy:ön.

"MHG:n toiminnanohjausratkaisuilla saavutetaan kustannus- ja ympäristösäästöjä biomassaperäisten polttoaineiden vaikeasti hallittavissa toimitusketjuissa. Palvelut mahdollistavat avoimet ja läpinäkyvät pelletti-, biosähkö-, biolämpö- ja bioetanoli- ja biodieseltuotannon toimitusketjut, mm. tarkan alkuperä- ja CO2 -seurannan, jotka ovat kehittymässä kansainvälisiksi vaatimuksiksi. Lisäksi yhtiön teknologiset ratkaisut ja liiketoimintamalli soveltuvat niin laajaan kansainväliseen palveluntarjontaan kuin kumppaniverkoston nopeaan laajentamiseen, mikä tuo mielenkiintoisia mahdollisuuksia sijoittajan näkökulmasta", kertoo manageri Matti Eskelinen Veraventure Oy:stä.

"Veraventuren ja muiden sijoittajien tekemä sijoitus nopeuttaa jo 13 kielellä tarjolla olevan bioenergia-alan toiminnanohjauskokonaisuuden kaupallistamista valituilla, voimakkaimmin kasvavilla kohdemarkkinoilla. Uusien sijoittajien mukaantulo tuo meille rahan lisäksi uutta liiketoimintaosaamista, mitä erityisesti tarvitaan nopeaan kansainväliseen kasvuun", toteaa MHG Systemsin toimitusjohtaja Seppo Huurinainen tyytyväisenä.

Lisätietoja tästä tuotteesta on saatavana:

Toimitusjohtaja Seppo Huurinainen, MHG Systems Oy, puh. 010 400 6280, seppo.huurinainen(at)mghsystems.com

Manageri Matti Eskelinen, Veraventure Oy, puh. 020 460 3984, matti.eskelinen(at)veraventure.fi

MHG Bioenergy ERP
MHG Bioenergy ERP on energia-, sähkö-, lämpö-, pelletti-, metsäteollisuus- ja metsäpalveluyritysten käyttöön kehitetty Internet-selaimilla ja mobiililaitteilla käytettävä palvelu. Se on bioenergia-alan toiminnanohjausjärjestelmä- ja karttapalvelukokonaisuus, josta ammennetaan tietoa liiketoiminnan kehittämiseen. MHG Bioenergy ERP mahdollistaa uudet, erityisesti urakointipohjaiset ja osallistuvat liiketoimintamallit. Palvelun ylivoimatekijöitä ovat läpinäkyvyys koko toimitusketjussa, bioenergiamassojen kosteuden hallinta ja energiamäärään - megavattitunteihin - perustuva raportointi, tilitykset ja laskutus.

MHG Systems Oy
MHG Systems Oy on yksi maailman johtavista bioenergia-alan toiminnanohjausjärjestelmien tarjoajista. Yritys tuottaa partneriverkostonsa kanssa erilaisiin biomassoihin perustuvan liiketoiminnan kehittämiseen sekä erilaisten kenttätöiden suorittamisen tehostamiseen erikoistuneita tietojärjestelmä- ja karttapalvelukokonaisuuksia. MGH Systemsin ERP -palvelut yhdistävät uusimman Internet-, GIS-, mobiili-, RFID-, satelliittipaikannus- ja CO2-monitorointiteknologian tarjoten asiakasyrityksille mahdollisuuden uudenlaisiin liiketoimintamalleihin ja raaliaikaiseen toiminnanohjaukseen. Yrityksen palvelut luovat merkittäviä kustannussäästöjä ja ympäristöetuja kaikille toimitus- ja tuotantoketjujen toimijoille.

MHG Systems on yhdessä asiakkaittensa ja partnereittensa kanssa luonut vuosien kehitystyön tuloksena palvelukonseptin, jonka avulla parhaat käytännöt, moderni teknologia ja mobiiliratkaisut saadaan palvelemaan ja tehostamaan asiakasyrityksen liiketoimintaa. MHG Systemsin palveluilla yritys voi todentaa yhteiskunta- ja ympäristövastuullisen toimintansa - toimitusten alkuperä ja hiilidioksidipäästöt ovat luotettavasti osoitettavissa sekä kustannukset ja tuotot saatavilla.

Lisätietoja: http://www.mhgsystems.com

Yhteystiedot
MGH Systems Oy
Mikpoli, Patteristonkatu 2
50100 Mikkeli

Puh. 010 400 6280
Faksi 010 400 6289
Email: info(at)mhgsystems.com
www.mhgsystems.com

02.02.2010 17.25